Sivun näyttöjä yhteensä

lauantai 8. kesäkuuta 2013

Askartelupirtin kesäpirtti on osaltani ohi

Kesäpirtti järjestettiin Haikan tanssilavalla 7. - 9.6.2013
Ajeltiin Sannan kanssa hulluksi tullutta navigaattoria kuunnellen, joka oli sitä mieltä että kohteemme on jossakin Kalkussa, lopulta tervettä järkeä seuraten löysimme perille. Olen viimeksi käynyt ko. lavalla yli 20 v sitten.
Kaunis niemenkärki, ihana vanha lava...
Järjestelyt olivat loistavat (kiitos Anu & Jenni), vähän tuli iltasella pimeää, mutta kuka "hullu" nyt askarteleekaan klo 22 jälkeen illalla. Pirtti jatkuu vielä huomenaamuna, mutta oma kunto ja turnauskestävyys eivät kestä enää.


Tässä ensimmäinen perjantai-iltapäivän työni, tein omaan oveeni kyltin



Anu piti jättikukkakurssin, jossa valmiista kukan lehdistä koottiin kuumaliiman avulla kukkasia



Iltahaasteen teema oli kesän kukkasia, tein ison kortin



Tein illan aikana myös toisen kortin kukkas- ja perhosteemalla

Ajeltiin Elinan kanssa kotiin noin klo 23.
Aamulla matkaan taas klo 8.15 Tammelan & Paperilohikäärmeen kautta.

Orava istuskeli keskellä kaurakeksilaatikkoa ja mutusteli onnellisena keksiä, kun menin aamukahvia keittiöltä noutamaan. Oli pakko antaa lähtökäsky. Kaveri terrorisoi muutoinkin koko kahden päivän ajan, eikä ollut edes mikään komea kaveri.

Eilisen kukkateeman voittaja arvottiin. Alkoi myös samat materiaalit haaste, jossa kaikilla kuudella osallistujalla oli samat tuotteet käytössään: 2 isoa paperia, 2 pienempää, vaal.pun tarrakirjaimia, vaalpun stickles, muutama kukkanen, pari sydänkuviota, 12 vapaavalintaista pahvikirjainta, hattuneula ja turkoosi polvekenauhan pätkä. Syntyi 4 kpl skräppiarkkeja eri teemoilla, 1 kortti ja 1 vihkonen (omani).


Lisäksi osallistuin Jennin tekemään keittolounaaseen, hyvää!!!
Sekä embossaustyöpajaan, jossa tehtiin korttitaustoja.


Tässä yksi kolmesta pajalla tehdystä työstä

Lisäksi tein pari ATC-korttia ja muutaman kortin.


Kotona oltiin noin klo 23.
Huomenna olis vielä tuunauspaja, ja loppuitkut siivouksen kera, mutta jätän sen väliin.
Ensi vuonna uudelleen! Kiitos!

3 kommenttia:

  1. Ihania pöllöjä! Täytyy sanoa, että omatkin jalat ovat ihan hellänä viikonlopun jälkeen ja sunnuntai kyllä menee ihan reilusti löffäten!

    VastaaPoista
  2. Kylläpä saitkin paljon aikaan! Ihania töitä!
    Tapahtuma oli todella mukava, seura hyvää ja paikka upea!
    Itse jätin tyttären ovensa eteen klo 24 ja siitä vielä 20 minuutin ajo mökille :D

    VastaaPoista